en-BULLSille Porvoosta kauden kolmas tappio
Sipoo Bulldogsin ja Lahti Panthersin yhteinen miesten edustusjoukkue lähti torstaina 4.7. Porvooseen voitto mielessään. Olihan joukkue taistellut sunnuntaina tärkeän avausvoiton Vantaa TAFTia vastaan käydystä ottelusta. Hyvin väliviikolla levännyt Teurastajat menivät kuitenkin menojaan ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Lopussa taululla olivat selkeät lukemat 46-0.
Olosuhteet olivat miltei täydelliset jenkkifutikselle. Päivä oli puolipilvinen ja lämpötila noin 15 asteen tietämillä. BULLS oli saanut jälleen jalkeille miltei parhaan miehityksensä. Ainoastaan linjapelaajista oli pientä puutetta. Porvoo Butchersin kakkosjoukkue Teurastajat oli saanut muutamia vahvistuksia vaahteraliigamiehistöstä, joten luvassa oli kova vastus.
Bullsin puolustus teki tänäänkin hartiavoimin töitä. Kuva: Ari JJ Pesonen
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Molempien joukkueiden puolustukset pysäyttivät vastustajan hyökkäyksen. BULLS ei saanut omaa juoksupeliään kulkemaan ja sekä Jere Lyytikän että Teemu Hukkasen juoksut jäivät käytännössä aloituslinjaan. Teurastajat etenivät paljon lyhyillä screen-peleillä, mutta Bulls-puolustus kävi repimässä tärkeän rähmäyksen ensimmäisen neljänneksen lopulla. Ensimmäinen neljännes päättyi tasalukemissa 0-0.
Jere Lyytikkä (#24) ja Teemu Hukkanen (#56) olivat hyökkäyksen parhaimmistoa. Kuva: Ari JJ Pesonen
Teurastajat pääsivät johtoon hiukan onnekkaasti potkunpalautuksella. Onnistuneesti pelatun lisäpisteen jälkeen tilanne oli 8-0. Samalla downilla Bullsin puolustuksen avainpelaajiin alkukaudella kuulunut Miro Malinen loukkaantui. Bullsin hyökkäyksen tehottomuus jatkui, mutta puolustus pystyi edelleen pakottamaan Teurastajat lentopotkuun. Toisen neljänneksen lopuksi Teurastajat saivt onnistumisen myös hyökkäyksessä. Kaksi kiertopeliä ja tilanne oli onnistuneen lisäpisteen jälkeen puoliajalle mentäessä 16-0.
Max Poikonen (#88) ja Aleksi Kokkonen (#2) linjan takana tuhojaan tekemässä. Kuva: Ari JJ Pesonen
Toinen puoliaika muodostui Bullsin osalta selviämiskamppailuksi. Paremmin levännyt porvoolaisjoukkue oli askeleen edellä alusta alkaen. Vielä kolmannen neljänneksen alussa puolustus pystyi pitämään lukemat siedettävinä. Mitä lähemmäs loppua mentiin, sitä selkeämmin väsymys alkoi näkyä härkälauman otteissa. Pienet loukkaantumiset kavensivat edelleen pelaajarinkiä. Kun hyökkäys ei pystynyt tasaisesti tuottamaan ykkösdowneja, joutui puolustus urakoimaan isot minuutit.
Verneri Rainio oli tänään puolustuksen erityisvartioinnissa. Kuva: Ari JJ Pesonen
Pienet virheet näkyivät selvästi myös tulostaululla. Kolmannella neljänneksellä Teurastajat juoksivat yhden maalin kiertopelillä oikealle. Toinen maali tuli Bullsin pelaajan käsien läpi livahtaneen pallon tippuessa vastustajan puolustajalle. Takapuolustajalla oli helppo työ juosta pallo maaliin. Neljännelle neljännekselle mentäessä peli oli jo ratkennut tilanteessa 32-0.
Puolustus urakoi isoja minuutteja. Kuva: Ari JJ Pesonen
Viimeinen neljännes oli lähinnä enää kosmetiikkaa. Bulls otti huonosta tilanteesta kaiken mahdollisen hyödyn irti ja hyökkäys pelasi neljännet yritykset huonostakin kenttäasemasta. Tämän seurauksena Teurastajat pääsivät aloittamaan hyökkäyksensä syvältä Bullsin kenttäalueelta ja tekivät vielä pelin loppuun muutaman maalin. Lopputulos 46-0 kotijoukkueelle.
Hyökkäyksen linjalla oli kädet täynnä nopeiden ja isojen porvoolaisten kanssa. Kuva: Ari JJ Pesonen
Yhteenvetona voi sanoa Teurastajien olleen parempia kaikilla pelin osa-alueilla. Bullsin pelaajat selvästi väsyivät mitä pidemmälle peli eteni. Hyökkäyspelissä Bulls ei pystynyt läpäisemään Teurastajien nopeaa puolustusta. Edellisissä peleissä loistanut laitahyökkääjä Verneri Rainio oli selvästi merkitty punakynällä Teurastajien puolustuksen papereissa.
Porvoon nopea puolustus piti Jere Lyytikän jaardit tänään vähäisinä. Kuva: Ari JJ Pesonen
Katsomosta tavattu kokenut Mikko Ranta-aho totesi pelin jälkeen, ettei tulos vastannut koko totuutta pelistä. Ranta-aho totesi punttien olleen tärkeässä roolissa. Porvoo onnistui erikoistilanteissa paremmin.
Bulls saa nyt pienen lepotauon. Seuraavaksi vastaan tulee sunnuntaina 21.7.2019 Rusko Mayhem (1-2), jonka kanssa kauden avausottelussa Bulls väänsi todella tiukan ottelun. Ilmassa on nyt vahvaa revanssihenkeä, kun molemmat joukkueet ovat päässeet hiomaan peliään. Pelin panoksena voi olla jopa pudotuspelipaikka, koska molemmilla joukkueilla on kasassa yksi voitto, tosin Mayhem pelaa vielä TAFTia vastaan 14.7.
Bulls teki rajusti töitä ottelun loppuvihellykseen saakka. Kuva: Ari JJ Pesonen
BULLSin kauden 2019 ottelut:
8.6.2019, Lahti: Bulls (0-1)-Mayhem 0-6 ja.
16.6.2019, Helsinki: Wolverines Blue-Bulls (0-2) 29-0
30.6.2019, Helsinki: TAFT-Bulls (1-2) 2-7
4.7.2019, Porvoo: Teurastajat-Bulls (1-3) 46-0
21.7.2019, Kirkonkylän urheilukenttä, Rusko klo 13:00: Mayhem-Bulls
10.8.2019, Söderkullan tekonurmi, Sipoo klo 13:00: Bulls-Wolverines Blue
16.8.2019, Söderkullan tekonurmi, Sipoo klo 18:30: Bulls-Teurastajat
Puolivälierä 23-25.8.2019
Välierä 30.8.-1.9.2019
Rautamalja 6-8.9.2019